Hellurei ja helliä tunteita vuodelle 2015 kaikilta meiltä pilvisiltä!
Uusi vuosi on nyt polkaistu käyntiin. Haluamme kuitenkin aluksi palata hieman viime syksyn tunnelmiin seuraavien kuvien avulla. Kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Viime syksy oli työntäyteinen ja se näkyi myös blogissa, sillä energiaa ja aikaa kirjoitteluun ei meinannut löytyä millään. Välillä koettiin epätoivon hetkiä isojen projektien ja deadlinejen suhteen, mutta huumorin avulla ja ryhmän tuella selvittiin vaikeistakin hetkistä. Ansaitulle joululomalle suunnattiin siis iloisin mielin ja loma tuli kyllä varmasti tarpeeseen. Syksyllä tapahtui kuitenkin myös kivoja asioita ja saimme paljon aikaiseksi.
Onnistumisen ja ilon hetkiä koettiin kun peliprojekti viimein valmistui. Yllä on "behind the scenes"-kuva pelin valmisteluista. Kuvasimme peliä varten videoita, joita sekä Jaakko että Marianne pääsivät tähdittämään. Peliä päästiin testaamaan kerran syksyllä ja tälle keväälle on jo muutama pelikerta buukattuna. Tällä viikolla teimme pientä hienosäätöä ja muokkasimme peliä. Seuraavan kerran päästäänkin pelailemaan jo ensi viikon tiistaina.
Myös ilmastonmuutosnäyttely valmistui Vesilinnaan. Vaikka projekti olikin vaativa ja matkassa oli hieman mutkia, niin olimme tyytyväisiä lopputulokseen ja siihen, että näyttely saatiin valmiiksi. Projektiin kuului myös koulukäyntejä ja ainakin me saimme oppilailta paljon hyvää palautetta, jonka voimalla jaksoimme hymyillä monta päivää. Näyttely löytyy siis edelleen Keski-Suomen luontomuseosta, joten vielä ehdit hyvin käydä ihmettelemässä ilmastonmuutosta.
Syksy huipentui mahtaviin pilvipikkujouluihin. Saimme nauttia toistemme seurasta, hauskoista peleistä ja leikeistä, sekä herkullisesta jouluruuasta (erityiskiitos vielä kerran pilviryhmän omalle huippukokille Jennille!). Saimme myös ohjaajat juhlimaan, syömään ja tanssimaan kanssamme.
Kiireestä huolimatta syksyyn mahtui onneksi myös rentoa yhdessä hengailua. Yhdessä kokkailimme pikkujouluruokia, leivoimme Jaakolla joulupipareita ja vietimme vaihtoonlähtijöiden läksiäisiä. Tällä hetkellä kevään lukujärjestys näyttää vielä melko väljältä, joten toivottavasti ehdimme viettää enemmän aikaa porukalla.
Iloisin terkuin,
Tehotytöt
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti